maanantai 30. elokuuta 2010

Kotitiedote 30.8.2010

Hei 1.-2.-luokkalaisen kotiväki!

Tässä joitakin asioita, joista keskustelimme vanhempainillassa. Koulun lukuvuositiedotteesta löytyy kaikkia koskevia yhteisiä tietoja, joten siitä on hyötyä koko kouluvuoden ajan.

Koulunkäynti on saatu jo reippaasti käyntiin, ja jotain läksyä tulee päivittäin. Kotitehtävät ovat lapsen omaa työtä, ja jos hän selviää itse niistä, se kohottaa tunnetta hänen omasta pärjäämisestään. Tietenkin kotiväen apua ja tukea tarvitaan, jos joku asia tuntuu vaikealta.
Molemmille luokille tulee lukuläksyä aapisesta/lukukirjasta. On hyvä, että lukuläksyn kuuntelee kotona joku aikuinen. Merkitkää sivulle omat nimikirjaimenne, kun olette kuunnelleet lapsenne lukemisen. Se on lapselle itselleen tärkeää ja viestinä myös minulle, että asiaan on paneuduttu. Matematiikan läksyn pyrin tarkistamaan jokaiselta erikseen, jolloin tiedän, onko laskut osattu tehdä ja onko oppimisessa seikkoja, joihin pitää kiinnittää huomiota.

Läksyt merkitään kirjoihin ja vihkoihin. Kaikille ei välttämättä tule samat tehtävät, ja alusta pitäen on hyvä harjoitella merkitsemään kotitehtävät ja ottaa niiden tekemisestä vastuu.

Syyskuun alusta lähtien jokaisesta läksyjen, koulutavaroiden tai liikuntavälineiden unohduksesta lähetän kotiin viestilapun, jonka palautatte lapsen mukana kouluun. Jos kuukaudessa on seitsemän unohdusta (toisilla luokilla viisi), siitä seuraa jälki-istuntoa. Unohtaminen on inhimillistä, mutta jatkuvasta unohtelusta voi tulla harmillinen tapa.

Liikuntavarusteet ovat asia, johon siis myös kiinnitämme huomiota. Tarkoitus on, että ulkoliikuntatunnillekin vaihdetaan eri vaatteet (paita ja housut), vaikka kouluun olisi tultu verkkareissa. Vaatteet tulevat hikisiksi ja likaisiksi, kastuvat (pieni tihkusade ei haittaa ulkoliikuntaa) ja joskus housut jopa repeävät. Koulupäivä sujuu mukavasti, kun voi vaihtaa kuivat ja siistit asusteet tilalle. Liikuntavarusteisiin kuuluvat tietysti myös sopivat kengät (lenkkarit) ja pieni pyyhe. Aika mukavasti näitä varustepusseja jo roikkuukin naulakossamme.

Sisäkengät on vasta muutamalla lapsella, ja olisi hyvä, että jokainen toisi jotkut omat sandaalit (Crocsit tms.) kouluun. Sukat pysyvät kuivina ja puhtaina ja jalat lämpiminä kylmemmälläkin kelillä.
Kengät ym. henkilökohtainen omaisuus kannattaa nimikoida. Lapset eivät välttämättä muista tarkkaan omia tavaroitaan, ja tällöin voi tapahtua tahatonta tavaroiden vaihtoa.

Jos lapsi sairastuu, niin ilmoittakaa siitä joko suoraan minulle esim. tekstiviestillä (en vastaa viesteihin) tai soittamalla koulun numeroon, vaikka koulussa olisikin isompia sisaruksia. Silloin tiedämme koulussa, että lapsi on siellä missä hänen pitääkin olla, eikä hänelle ole sattunut mitään harmillista. Läksyt voi silloin kysyä kilauttamalla kaverille tai opelle.

Lukuvuositiedotteessa on ohjeet siitä, miten toimia, jos lähdette kouluaikana lomalle. Minun käytäntöni on, että läksykirjat otetaan mukaan, otetaan selvää mitä koulussa päivittäin on tehty ja tehdään vain samat tehtävät, mitä toiset tekevät koulussa. Etukäteisurakoinnista on usein haittaa lapsen koulunkäynnille ja muutenkin on vaikea arvioida, miten koulussa milloinkin etenemme.

Vanhempainillassa paikalla olleet vanhemmat tekivät mainion oma-aloitteisesti listan, jossa on heidän yhteystietonsa. Jos te toisetkin haluatte päästä listalle, niin ilmoittakaa minulle siitä jolloin lisään teidät siihen ja monistan listan sitten kaikille.

Tukiopetusta annan tarvittaessa. Pienillä koululaisilla paras hetki on yleensä aamulla, jolloin koulupäivä ei pitene lopusta. Tietenkin tukiopetus voi olla myös iltapäivällä, jos niin sovitaan.

Varsinaiset vanhempainvartit ovat tammikuussa, mutta jos haluatte keskustella lapsenne koulunkäynnistä kanssani ennen sitä, niin olkaa aktiivisia ja ottakaa itse yhteyttä. Tavataan sitten niissä merkeissä.

Hyvää syksyn jatkoa kaikkiin koteihin! J


Yhteistyöterveisin

Sanna

perjantai 13. elokuuta 2010

Maanantain ja keskiviikon aamukyydit

Maanantaina koulu alkaa 1.luokkalaisilla klo 9.15 ja 2.luokkalaisilla keskiviikkoisin klo 9.15.
Taksi tulee hakemaan oppilaita kyseisinä aamuina.
Sirve Lyytikäinen on antanut oppilaille laput, josta selviää taksin aikataulu.

Koulukyydit kotiin lähtevät molemmilla ryhmillä ma ja ke klo 13.30 normaaleilla koulukyydeillä.
t. Katariina