keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Hei!

Tällä viikolla ollaan tehty poikkeuksellista lukujärjestystä, koska opettajat ovat olleet aika paljon laittamassa lavasteita jouluvaellusta varten. Olemme tehneet joka päivä matematiikkaa sekä kun ollaan ehditty olemme pitäneet äidinkieltä myös. Olemme harjoitelleet roolejamme jouluvaellusta varten päivittäin.
Isommat ovat käyneet luistelemassa ja lupasin, että perjantaina 1-2-luokkalaiset voivat ottaa myös luistimet mukaan kouluun niin kokeilemme luistelemista järven jäällä.
T. Päivi-ope

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tervetuloa jouluvaellukselle!


Keskiviikkona sijaisena Sanna

Päivin ollessa poissa keskiviikkona, toimii sijaisena Sanna Lankinen.

Läksyt 8.12

Matikka 1lk aukeama loppuun s.78-79 KT 35
2lk aukeama loppuun s.84-85 KT 36

Äidinkieli 1lk J-kirjain s.37
Lukuläksy s.65

2lk Käsiala s.23 ja 24 s.67 tehtävät 10 ja 11

perjantai 4. joulukuuta 2009

Perjantain touhut

Tänään olin itse pois. Mutta tietääkseni sekä eka -että tokaluokalla mentiin aukeama matikasta eteenpäin. Erityisopettaja piti kakkosille äidinkielen testin. Hauskaa viikonloppua jokaiselle!
T. =) Päivi

torstai 3. joulukuuta 2009

Torstain kotiläksyt

Kahdella ekalla tunnilla kävimme ympäristötietoa, s.16-17 Suomesta ja Suomen itsenäisyydestä. Tutustuimme Suomen Presidentteihin.
Kolmannella tunnilla oli Kiva koulua. Neljänneltä tunnilta tuli äidinkielestä ekaluokkalaisille s.61 lukuläksyksi ja tokaluokkalaisille harjoituskirjasta aukeama s.32-33. T. Päivi

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Keskiviikon kotitehtävät

Tänään olimme karussa omasta luokasta ekatunnilla, koska eskarilaiset olivat meidän luokassa. Ekalla tunnilla ekaluokkalaiset opiskelivat käytävässä matematiikkaa. Teimme aukeaman s.74-75 ja kotitehtäväksi tuli aukeama loppuun ja kotitehtävä sivulta 160.
Kaksi seuraavaa tuntia askartelimme.
Ruokailun jälkeen tutustuimme jouluvaellukseen, eli suunnittelimme että mitä rooleja kukin saa jouluvaelluksessa. Katsoimme myös videolta miten sen ajan ihmiset olivat pukeutuneet ja mille silloin muutenkin näytti.
Tokaluokkalaisten kanssa teimme tänään kaksi aukeamaa matikkaa, s.78-79 ja 80-81 kummastakin tuli kotitehtävä takaa. Eli oltiin aika ahkeria tänään. :)
T.Päivi

tiistai 1. joulukuuta 2009

Läskyjä

2-luokkalaiset tekivät aukeaman s. 68-69 matikasta sekä aukeamaan liittyvä kotitehtävä s.164.
Keltaisia sivuja voi tehdä.
Käsialasta tuli s. 22 M-kirjain ja takaa sivulta 66 M-kotitehtävä ja siitä tehtävästä vihkoon yksi rivi kutakin sanaa (miten, mihin, meteli, ihminen, Milli) käsialalla.
1-luokkalaisilla aapisesta s.57 sanalistat (isä,minä jne) pitää kirjoittaa vihkoon.
Huomenna ei ole liikuntaa, koska terveydenhoitaja ja lääkäri tulevat koululle, ja meillä on tällä hetkellä puutteelliset tilat remontin vuoksi. Samasta syystä pidämme huomenna käsityötä kaksi ekaa tuntia.
T. Päivi

Matikan koe perjantaina 11.12.

Matematiikan koe 2-luokkalaisilla perjantaina 11.12. Koe alue s. 46-77
Kokeeseen kannattaa harjoitella opettelemalla kertolaskut mahdollisimman hyvin. Lisätehtävä sivut kannattaa tehdä. T. Päivi

maanantai 30. marraskuuta 2009

Hei!

Tänään tuli 2-luokkalaisille äidinkielestä lukukirjasta Näkemiin Huuko sekä siihen liittyvät tehtävät harjoituskirjasta s.30-31. Lisäksi Hiiritehtävistä kaksi seuraavaa tehtävää. Hiiritehtävät alkavat sivulta 60 lähtien. Luimme tunnilla lukukirjan juhlaosiosta isänpäivä- kappaleen.
Ekaluokkalaisia oli vain yksi oppilas. Ensimmäisellä äikän tunnilla oli opit-tehtäviä.
Toisella äidinkielen tunnilla teimme p-kirjainta harjoituskirjasta s. 34 ja sivulta 57 luimme vanhana läksynä ä-sanalistat ja uutena läksynä tuli s.58 vuorokeskustelu.

Huomenna on 4:n KERTOTAULU KOE!!! Siis kakkosilla.
T. Päivi

lauantai 28. marraskuuta 2009

Oppilaita paljon sairaana


Perjantaina ei ollut kuin yksi ekaluokkalainen koulussa. Jokaisella luokalla pyörii flunssaa sekä vatsatautia. Sikainfluenssata tuskin lienee kyse. Rokotukset annetaan näillä näkymin keskiviikkona. t. Katariina

maanantai 23. marraskuuta 2009

Moi!

Joulukatua varten tällä viikolla voi tuoda joulukoristeita. Voit tuoda jotain kultaista tai hopeaa tällä kertaa. Saat tietenkin joulukoristeesi takaisin ennen joulua :) T. Päivi

Hello!

Voit tuoda halutessasi jonkin pienen käytetyn esineen joulukalenteriin (2-3 cm). Ei syötävää.
T. Päivi

Matikan koe 1-luokkalaisilla 24.11.

Huomenna on matikan koe ekaluokkaluokkalaisilla sivulle 65 asti. Kokeeseen voi harjoitella tekemällä lisätehtäviä sekä keltaisia sivuja. Koe on ekaluokkalaisilla ensimmäinen ja harjoittelemme siis millainen tilanne on oikea koe. Ei kannata kauheasti painottaa lapselle, että on koe, ettei suotta jännitä koetilanteessa niin paljon, että ei pysty keskittymään laskemiseen.
T. Päivi

tiistai 17. marraskuuta 2009

Perjantaina ulkoilupäivä 20.11.

Perjantaina ekatokaluokkalaiset viettävät "porkkanapäivää" eli lokakuun palkkiopäivää unohtamattomuudesta. Ollaan sovittu että koko päivä on liikuntaleikkipäivä. Jos keli on hyvä ollaan ulkona esimerkiksi purkkista, omia nimiä, kirkkistä, tervapataa, poliisia ja rosvoa, viimeinen pari uunista ulos yms. Jos keli on huono olemme salissa, esim. sählyä, jalkapalloa, kahden tulen välissä, polttista, ikuista palloa, paperilentokisat, yms. Kolmannella tunnilla on kummioppilaiden keksimiä leikkejä yhdessä eskarilaisten kanssa. Sijaisenani on Sanna. Hauskaa liikuntapäivää!t. Päivi

perjantai 13. marraskuuta 2009

Tanssiva joulukalenteri Rahulassa 8.12.

Tanssikoulu la Carmencita järjestää Tanssiva joulukalenteri –tapahtuman Rahulan koululla ti 8.12.
0-2 lk klo 10.30-11.15 ja 3-4 lk. 12.00-12.45.

Tanssiva joulukalenterin kautta lapset pääsevät tutustumaan tanssinmaailmaan ja kokemaan tanssintaikaa. Opetustuokiot kestävät n. 45 min ja ovat kaikille ilmaisia (Etelä-Savon Kulttuurirahasto ja Mikkelin kaupunki ovat tukemassa tätä projektia).
Tanssiva joulukalenterin - tapahtumassa on mukana aluen tanssialanammmattilaisia ja harrastajia. Järjestän 1.-24.12.2009 pienmuotoisia opetustuokioita, tanssiesityksiä, performansseja, work in progress ja avoimet ovet tansiin tilaisuuksia eri puolella Mikkeliä sekä ulko että sisätiloissa (esim. julkisissä paikoissa: kirjastossa, kadulla, kauppakeskuksissa, sairaalassa, vanhainkodeissa ja päivätoimintapaikoissa, päiväkodeissä, yms.)

Joka päivä avataan yksi ”tanssikalenteriluukku” yhteensä siis 24 ”esitystä”.
Tanssiterveisin,


Carmen Rodergas
tanssitaitelija, tanssipedagogi
tanssikoulu La Carmencita:n rehtori

torstai 12. marraskuuta 2009

2 lk:n lukudiplomi





Eli tällainen moniste pitäisi näkyä kotona, ja tähän tulisi vanhemman avustuksella laittaa luettu aika. Tämä pitää olla valmis 12.12. T. Päivi

Läksyjuttuja!

Huomenna on tokaluokkalaisilla 5:n kertotaulukoe. Tänään annoin tokaluokkalaisille lukudiplomi tehtävän kotiin. Tarkoitus on lukea päivittäin( ainakin arkipäivinä) ainakin viisitoista minuuttia. Vanhemman on hyvä valvoa, että aika tulee oikein ja että lapsi oikeasti lukee sen ajan.
Ekaluokkalaisilla on myös sanalista lukuharjoitus moniste, johon merkitään sen kirjaimen sanalista hyväksytysti merkityksi, kun lapsi osaa lukea sen sujuvasti. Sanalista on se sanalista, joka "leikkiluetaan". Myös vanhempi voi merkitä rastin, jos lukeminen sujuu hyvin. Jälkeenpäin voi myös suorittaa vanhempia sanalistoja, varsinkin jos on oppinut lukemaan.
Tällä hetkellä jokainen ekaluokkalainen lukee helppoja sanoja jo itsenäisesti.:)
T. Päivi

maanantai 9. marraskuuta 2009

2-luokkalaisten juttuja..

Kirjoittelemme pientä satua tietokoneella muokaten, ja samalla opettelemme kertomuksen kirjoittamista. Tarkoituksena on tehdä koko luokan "satukirja". Kuvitamme ne myös. Tämä vie jonkun verran aikaa äidinkielen tunneilta, eli aina ei välttämättä äidinkielestä tule erillisiä läksyjä. Kestoläksynä mainittakoon, että joka päivä pitäisi lukea jotain, vaikka iltasatu vanhemmille, että lukutaito kehittyisi ja sanavarasto karttuisi.Eli ei muuta kuin pimenevissä illoissa mielenkiintoiset kirjat esille ja nauttimaan seikkailuista. :) T. Päivi

Aapisesta tarkemmin kirjan tekijöiden näkökulmasta..

Tällainen kirje vahhemmille aapisesta löytyi sähköisesti..

Lapsenne on saanut Pikkumetsän aapisen ja siihen liittyvään harjoitusvihkon 1a:n. Tässä aapisessa on luettavaa niin lukemaan opetteleville kuin lukutaitoisille lapsille. Lapsenne saa myös lukutikun, josta kotiväel¬lekin sel¬viää, kuka on kukin Pikkumetsässä. Lukutikkua käytetään niin kirjanmerkkinä kuin lukemaan opettelun apuvälineenä. Aapisen takana on tasku, jossa asustavat aapisen pöytäteatteri-nuket. Niiden avulla lapset voivat leikkiä yhä uudestaan kuulemansa kertomukset ja lukemansa vuorokeskustelut.

Aapisen alussa (s. 2–8) on tutustumis-jakso, jonka aikana oppilaat tutustuvat toisiinsa, opettajaansa ja Pikkumetsän väkeen. Opettaja puolestaan tutustuu uusiin oppilaisiinsa. Ensimmäisessä kirjainjaksossa (s. 9–18) opitaan neljä helppoa kirjainta (a, i, u ja o) ja tutustutaan työtapoihin, aapisen rakenteeseen ja tehtäviin. Lukutaitoisille on tarjolla omia tehtäviä monisteina ja erilaisina tapoina työstää aapista.

Kirjainjaksossa on kutakin kirjainta kohti kaksi aukeamaa N-kirjaimesta eteenpäin. Kirjainjakso alkaa aloitussivulla, jossa esitellään jakson uudet kirjaimet laulun yhteydessä (esim. s. 9). Mopo on Hukka-Uunon erikoismopo, jossa on kaksi tankkia; toiseen pannaan polttoainetta (punainen) ja toiseen kirjaimia (keltainen). Pieni hiiri opettaa sinnikkäästi mopoa puhumaan ja lukemaan. Kyselkää lapselta, mitä hiiri mopolle opettaa.

Ensimmäisen kirjainaukeaman vasemmalla si¬vulla on aina koko sivun kuva, johon liittyy kertomus, jonka oppilaat kuulevat koulussa. Kyselkää kotona, mitä kuvassa tapahtuu ja mitä opittavalla kirjaimella al-kavia asioita kuvasta löytyy. Kuvasivun loru tutustuttaa uuteen opittavaan äänteeseen. Lapset oppivat lorun helposti myös ulkoa.

Kirjainaukeaman oikean sivun yläosassa on niin sanotut leikkilukemisen sanat, joissa on kaikki kirjaimet nähtävillä heti aapisen alusta lähtien. Sanat tunnistetaan pikkukuvien avulla, tutkitaan niiden rakennetta ja leikkiluetaan niitä. Lukutaitoiset voivat myös tikkukirjaimin kirjoittaa aapisen kuvaan sopivia lauseita, joissa he käyttävät leikkilukemisen sanoja. Lukemalla sivun alaosassa olevia tavu¬palkkeja lukemaan opettelevat harjoittelevat äänteiden yhdistämistä tavuiksi suomen kielen rakenteen mukaan. Lukutaitoiset taas keksivät tavuista sanoja.

Toiselta aukeamalta löytyy vuoro-keskustelu, sanalistat, hiirilauseet ja varisteksti. Tältä aukeamalta oppilas saa luettavaa ja kotitehtäviä sen mukaan, missä vaiheessa hänen lukutaitonsa on. Kaikkien ei siis ole tarkoitus harjoitella kaikkea. Esimerkiksi varistekstit on tarkoitettu aluksi vain sellaisille, jotka lukevat jo sujuvasti.

Harjoitusvihkon aloitusjaksossa (s. 1–5) kaikki harjoittavat tarkkojen havaintojen tekemistä ja käden hienomotorisia taitoja. Jatkossa jokaiseen kirjaimeen on yksi sivu (s. 5–8) tai aukeama (s. 9–24) tehtäviä, joissa harjoitellaan ison ja pienen kirjaimen piirtämistä. Omenatehtävät ovat lisätehtäviä lukutaitoisille, mutta aikuisen avulla myös lukemaan opettelevat voivat niistä suoriutua. Kirjainjakson päätteeksi on kertausaukeama (esim. s. 10–11). Harjoitusvihkon takaa Moposivuil¬ta (s. 54–77) löytyy lisätehtäviä kaikille ja Hiirisivuilta (s. 78–94) tehtäviä lukutaitoisille. Vii¬vastoja (s. 95–96) käytetään saneluharjoituksissa.

Mukavia hetkiä aapisen parissa
Päivi
___________________
opettaja

kertotauluja opettelemaan...

Huomenna pidämme ensimmäisen kertotaulukokeen. Tavoitteena on oppia kertotaulut ulkoa, että osaa sanoa vastauksen suoraan, kun sitä kysytään. Kertotaulukokeesta pääsee läpi, kun saa vähintään yhdeksän oikein kymmenestä.

Kulttuuripolkua 1. luokkalaisille

Hei kaikille!

Kulttuuripolun tiimoilta kaikki 1 luokkalaiset menevät Mikaeliin Mons Leidvin Takle joulukantaattikonserttiin 7.12.2009 klo 10.00. Esiintymässä on Mikkelin kaupungin musiikkiluokkalaisten ja Mikkelin musiikkiopiston Juniorijouset. Kantaatissa kuulette joulun tarinan sanan ja sävelten keinoin. Konsertti kestää noin 45 minuuttia. Kirsi Kaunismäki-Suhonen on laatinut opettajille valmiin paketin jota voi hyödyntää opetuksessa. Vinkkipaketti liitteenä.

Helinä Hyytiänen toimittaa kouluille bussiaikataulut. Vinkkimateriaali että bussiajat löytyvät myös kulttuuripolun nettisivuilta www.mikkelinkulttuuripolku.fi

Mukavaa matkaa kulttuuripolulle!

Terv.
Kulttuuripalvelut

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Läksy

Tänään harjoittelimme kirjautumista opit-palveluun ja annoin kotiläksyksi ekaluokkalaisille tehdä yhden äidinkielen tehtävän ja tokaluokkalaisille tehdä matematiikan tehtävän. https://opit.wsoy.fi/lms_newlogin.asp?ldap=620

T. Päivi

Perjantain vierailu Päivillä

Hei!
Eka ja tokaluokkalaisten kanssa teemme retken ope-Päivin kotiin perjantaina 16.10.Mukaan voi ottaa jotain pientä evästä: mehua, pieni välipala, oma kourallinen karkkia.(ei limpparia) Siitä on kiva aloittaa syysloma. T. Päivi-ope

tiistai 13. lokakuuta 2009

TUTUSTU JÄÄKIEKON SALOIHIN

keskiviikkona 14.10. Juniori-Jukurit järjestää Kalevankankaan harjoitusjäähallissa tutustumistapahtuman., joka on takoitettu Mikkelin alakoulujen 1.-4. luokkien oppilaille. Luistelun ja laukomisen ohella tapahtumassa tietenkin pelataan.
Tapahtuman jälkeen oppilaat pääsevät seutraamaa Mestis-ottelua Jukurit-HeKi.
OHJELMA :

klo 16.30 Ilmoittautuminen harjoitushallissa.
klo 17.10-18.00 Jää harjoitushallilla
klo 18.30-20.30 Mestis-ottelu Jukurit-HeKi (Heinola)

VARUSRUS:
LUISTIMET: Voivat olla hokkarit tai kaunokit.
KYPÄRÄ: LÄTKÄKYPÄRÄ, PYÖRÄILYKYPÄRÄKIN KÄY.
MAILA: Mikäli omaa ei löydy, niin hallista saa lainaksi.

KAIKKI MUKAAN JOUKOLLA!

KiVa-peli 1-2 luokille/ohjeet

1. LUOKAN KiVa-PELI

Anna oppilaille seuraava toimintaohje 1. luokan KiVa-pelin pelaamista varten:

KiVa-peli 1 on avattu!

Pelissä on sekä tekstiä että puhetta. Voit edetä pelissä kuuntelemalla tai lukemalla ohjeita ja pelin hahmojen puhetta. Tarvittaessa voit myös kuunnella ohjeen uudelleen klikkaamalla kuvaruudun vasemmassa ylälaidassa olevaa kuulokenappia.


Pelissä on yhteensä viisi tasoa ja jokaisella tasolla on useita tehtäviä. Etene pelissä tasolta toiselle opettajan ohjeiden mukaisesti. Siirry pelaamaan seuraavaa tasoa vasta sitten, kun opettaja on antanut siihen luvan eli sen jälkeen, kun tämän tason asiat on käsitelty Kiva-oppitunnilla.

Voit joka sivulla säätää pelin äänen ja musiikin voimakkuutta klikkaamalla hiirellä kuvaruudun oikeassa ylälaidassa olevaa kaiutinnappia.

1. Peli löytyy osoitteesta www.kivakoulu.fi (yläpalkin "Peli" - kohdasta). Pääset pelaamaan peliä myös osoitteessa: http://www.kivakoulu.fi/kivapeli1-3/

2. Peliin kirjaudut koulun keväällä saamilla koulutunnuksella ja oppilassalasanalla. Saat ne opettajalta.

3. Kun olet kirjautunut sisään, näytölle avautuu sivu, jossa kaikki pelin viisi tasoa on kuvattu palloina.

4. Valitse ensimmäiseksi taso 1 klikkaamalla sitä hiirellä, jolloin ruudulle ilmestyy viisi eri tehtävää. Klikkaa hiirellä sitä tehtävää, jota haluat pelata.

5. Tämän jälkeen kohtaat joukon pelihahmoja. Klikkaa hiirellä sitä hahmoa, jolla haluat pelata.
Valitset hahmon joka kerta, kun alat pelata uutta tehtävää.

6. Voit joka sivulla poistua pelistä klikkaamalla hiirellä kuvaruudun ylälaidassa olevaa rastinappia.

torstai 8. lokakuuta 2009

Heippa!

Tänään oli sijaisenani Sanna Wirenius, kun opettelimme kuvankäsittelyn saloja koulutuksessa. 1-2-luokkalaisilla oli myös arkkitehtuurin työpaja tänään, jossa oppilaat valokuvasivat itselle tärkeitä paikkoja (ainakin näin kuulin..).
Maanantaina ja tiistaina koulutuksemme jatkuu ja sama Sanna on silloinkin sijaisenani.
T. Päivi

Matikankoe tokaluokkalaisilla

Ensi viikon tiistaina 13.10. pidämme ensimmäisen matikan kokeen tokaluokkalaisille. Huomenna pidämme formatiivisen testin, jossa voi testailla miten osaa tätä koealuetta. Koe on siis sivulle 45 asti. Kokeeseen kannattaa harjoitella tekemällä lisätehtäviä matikankirjan takaa ja opitista matikantehtäviä.
Opit löytyy osoitteesta www.mikkeli.opit.fi.
Harjoittelun iloa jokaiselle:) T. Päivi

maanantai 5. lokakuuta 2009

Maanantaijuttuja

Tänään kakkoset tutustuivat äidinkielen tunnilla videokameroihin. He ottivat kuvia paikoista, jotka ovat heille tärkeitä. Tällä viikolla meille tulee Kirsi-Maria pitämään arkkitehtuuri työpajaa, jossa 1-2-luokkalaiset tutustuvat voimauttava valokuva tekniikkaan.
Keskiviikkona lähdemme katsomaan Viirua ja Pesosta elokuviin.
Jaoin tänään kuukausiarvioinnit kotiin, niihin voi laittaa terveisiä minulle, miten koulun käynti on kotoa käsin sujunut. Sekä allekirjoitus.
Kaikilla oppilailla meidän luokassa oli vähemmän kuin viisi unohdusta viime kuussa, eli porkkana on saavutettu. Äänestyksessä päätimme että tehdään vierailu minun kotiini ja saa ottaa omat eväät mukaan perjantaina 16.10. ennen syyslomaa. T. Päivi

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

ENGLANNIN KIELIKYLPY - Enkkua ja elämäniloa!

Me olemme ykkös-kakkosten kanssa ehtineet jo yhtä ja toista enkun kielikylvyssä; kakkosten kanssa olemme kerranneet viime vuonna opittuja asioita leikin, laulun ja elokuvan avulla, ja ykkösten kanssa olemme oppineet jo värejä, numeroita, kehonosia ja eläimiä. Kaikki ovat innolla mukana! Kielikylvyn tarkoitus ei ole ryppyotsainen eikä tavoitteellinen opiskelu, vaan enemmänkin menemme ajatuksella "enkkua ja elämäniloa"!

BYE, SEE YOU!

Tuire

perjantai 18. syyskuuta 2009

Heipparallaa!

Tänään kävimmekin kiva-koulujuttuja kaikki kolme tuntia. Eli läksyjä ei tullut tänään. Hauskaa viikonloppua! T.Päivi

torstai 17. syyskuuta 2009

Perjantain lukujärjestys

Huomenna perjantaina emme pidä poikkeuksellisesti 1-2-luokkalaisten kanssa liikuntaa, vaan Kiva koulu- tunnit, joita on kaksi aina kuukaudessa.T.Päivi
Ps. ekaluokkalaisilla on joka päivä lukuläksy, vaikka ei erillistä läksyä tulisikaan. Eli joka päivä pitäisi lukea jotain, vaikka vanhoja aapisen läksyjä. T. Päivi

Tänään

Tänään on tultu kouluun, tehty mini kaupunkia, leikitty välitunnilla. Tehty taas mini kaupunkia,
syöty ja leikitty taas välitunnilla ja sitten me tehtiin tämä. T. Jesperi, Jyri

tiistai 15. syyskuuta 2009

Kotiäksyt????

2lk käsialamoniste

1lk äidinkieli harjoituskirja s. 11

2lk ma kt 12

1lk ma kt 12

torstai 10. syyskuuta 2009

Olimme uimassa


Oli ilo huomata, että kesän aikana oli uimataito kohentunut. Uimaan oppii vain uimalla.t. Katariina

tiistai 8. syyskuuta 2009

Uintia torstaina 10.9.

Luokat 1-4 lähtevät uimaan torstaina. Mukaan uikkarit, pyyhe ja pepunalunen.t. Katariina

Hei!

Olen ollut maanantain ja tiistain koulutuksessa sekä vielä huomisen. Valitettavasti en pysty pitämään huomenna musiikkikerhoa, vaikka koulutuksemme onkin koululla. Toki musiikkiluokassa voi soittaa ja laulaa joka tapauksessa kerhon ajan. Pidän menetetyn kerhon myöhemmin sovittuna ajankohtana. T.Päivi

torstai 3. syyskuuta 2009

Mitä me tehtiin tänään

Ekalla tunnilla tutustuttiin sieniin Birgitta esitteli niitä koko koullule. Kässän tunnilla me askartelimme kaupunkia. Me söimmeitse kerättyjä kanttarellejä

tiistai 25. elokuuta 2009

Hei!

Muistattehan vanhempainillan..!! Tänään opettelimme pikaisesti jo toisen kirjaimen eli I:n ja siitä tuli jo lukuläksy. Matematiikasta tuli seuraava aukeama loppuun ja kotitehtävä neljä punaisilta sivuilta. Jos läksy unohtuu, tehdään se välitunnilla ja näytetään sen jälkeen opelle.
T. Päivi-ope

maanantai 24. elokuuta 2009

Heips ekaluokkalaisten vanhemmat!

Tänään tuli eka lukuläksy A:sta. Ekaluokkalaisen tulisi lukea viisi kertaa lukuläksy s.11 jollekin aikuiselle, ja aikuisen tulisi "kuitata" nimikirjaimillansa, että läksy on luettu. Lisäksi tuli vielä kirjoitusläksy a-kirjaimesta s.6. T. Päivi-ope

tiistai 18. elokuuta 2009

Mukavaa syksyn alkua!

Olemme 1-2-luokkalaisten kanssa aloitelleen koulutyötä hyvällä mielellä. Olemme jo päässeet tutustumaan Pikkumetsän väen aapiseen ja tokaluokkalaisten kanssa tutustuimme Pikkumetsän lukukirjaan, joka on upouusi kirjasarja.
Opettelemmme luokan sääntöjä ja koulukulttuuria. Kummit opastavat pieniä käytännön asioissa.
Pidän vanhempienillan 1-2-luokille torstaina 27.8. klo 17.30 alkaen.
Jos on aiemmin kyseltävää, niin ottakaa reippaasti vain minuun yhteyttä.

terveisin Päivi :)

perjantai 15. toukokuuta 2009

Matikan kokeet

Maanantaina 18.5. 1-2-luokkalaisilla on matematiikan koe. T.Päivi

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Hei!

Huomenna kiirastorstaina eka-tokaluokkalaisilla ei ole liikuntaa, vaan askartelemme pääsiäisaskartelua kahdella ensimmäisellä tunnilla. Kolmannella tunnilla on pieniä esityksiä pääsiäisaiheesta, niin että pääsemme pääsiäisenvieton makuun.
Pääsiäisen jälkeen olen viikon poissa,sijaisenani on Sanna Virenius.Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa jokaiselle.T.Päivi

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Aamukyytiläisiä


Nämä pojat ja muutama muukin tulevat kouluun puoli tuntia aikaisemmin kuin muut, johtuen koulukyydeistä.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Heippa!

Me harjoittelemme käsitöissä virkkausta. Olisi tosi kiva, jos olisi mahdollista harjoitella virkkausta myös kotona, niin homma lähtisi helpommin sujumaan.
T.Päivi

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Mietteitä Tornimäkipäivästä..

10.3.09 menimme tornimäelle laskettelemaan.Siellä oli hauskaa,toiset laskivat mäkeä ja toiset hiihtivät.Minusta oli hauskaa kun Äiti tuli sinne laskettelemaan, ja se oli hauskan näköstä kun Äiti oli ensimmäistä kertaa.Se kaatui vähän väliä. t.Rita

Koeasiaa!

Maanantaina on 16.3. sekä eka- että tokaluokalla matikankoe. Ekaluokkalaisilla on koealue sivulle 43 saakka ja tokaluokkalaisilla sivulle 43. Kirjasta kannattaa tehdä lisätehtävät tältä alueelta, niin tulee harjoiteltua koealueeseen. Kokeessa on lähes aina myös lisätehtävä tyyppisiä tehtäviä.
Meillä on myös lukuprojekti käynnissä: sekä koulussa että kotona luetut kirjat liitetään luokan veturiin ja keväällä palkitaan eniten kirjoja lukenut. Vetureihin laitetaan myös sivumäärä, niin tietää miten pitkä kirja on ollut luettavana.
Kotona luettuun kirjan veturilappuun kannattaa kirjoittaa vanhemman nimikirjaimet, että on lukenut kirjan itse.
Keväisin terveisin Päivi

lauantai 14. helmikuuta 2009

Maanantai 16.2.

Hei!
Maanantain liikunta siirtyy 1-2-luokkalaisilta tiistaille 17.2. Eli maanantaina ei ole liikuntaa. Tiistaina lähdemme koululta klo 8.30 Rantakylään ensiksi luistelemaan ja sitten uimaan klo 10.00-11.00. Sinne kannattaa varmasti ottaa omaa juomista(mehua) mukaan ja mahdollisesti jotain pientä evästä, jotta jaksaa liikkua koko aamupäivän. Tiistai iltapäivänä 1-2-luokkaiset jatkavat Tämä Toimii-lelun tekemistä Minnan kanssa.
Maanantaina ruuan jälkeen harjoittelemme ystävänpäiväkonserttia varten.
Maanantain 16.2. bändikerhoon saamme vierailemaan kitaristi Kari Montosen opettamaan sähkökitaran saloja.
Keskiviikon 18.2. bändikerhoa ei ole, koska olen koulutuksessa silloin.
Hauskaa hiihtoloman odotusta t. Päivi

torstai 22. tammikuuta 2009

tiistaina

Meillä oli eka tunnilla äikkää. Sitten oli äikkää, äikkää ja äikkää.Oli kyllä meillä mattikkaa ja liikkaa. t:Jyri